Rooman valtakunnan 200 vuoden kultakauden jäljet näkyvät edelleen

Kun Octavianus voitti Actiumin meritaistelun vuonna 31 eaa. ja sai nimen Augustus, Rooman valtakunta oli uupunut vuosisadan sisällissotiin. Augustus sulki Januksen temppelin ovet – roomalainen tapa julistaa, että rauha vallitsee koko valtakunnassa – ensimmäistä kertaa 200 vuoteen. Syntyi Pax Romana, lähes kahden vuosisadan jakso (27 eaa.–180 jaa.), jolloin valtakunnassa ei käyty suuria sisäisiä sotia. Se ei ollut täydellistä rauhaa, mutta se oli riittävän vakaa antaakseen miljoonille ihmisille mahdollisuuden elää, käydä kauppaa ja rakentaa ilman jatkuvaa pelkoa.

Oikeusvaltio, joka kohteli (melkein) kaikkia samalla tavalla

Augustus ei ollut diktaattori nimeltä, vaan “ensimmäinen kansalainen” (princeps). Hän piti tasavallan muodot, mutta keskitti vallan itselleen. Samalla hän loi järjestelmän, joka oli tuohon aikaan lähes vallankumouksellinen: laki oli kirjoitettu ja sama kaikille roomalaisille kansalaisille, oli sitten senaattori tai käsityöläinen. Praetorien laatimat vuosittaiset ediktit muodostivat perustan roomalaiselle oikeudelle. Myöhemmin keisarit kuten Hadrianus kodifioivat lain Corpus Juris Civilikseksi, joka on yhä länsimaisen oikeusjärjestelmän selkäranka. Käsitteet syyttömyysolettamasta, oikeudesta puolustautua ja sopimusten sitovuudesta ovat suoria perintöjä Roomasta.

Tiet, vesi ja kauppa: imperiumi, joka toimi

Pax Romana oli ennen kaikkea infrastruktuuri-imperiumi. Rooman tiet olivat niin hyviä, että sanonta “kaikki tiet vievät Roomaan” oli kirjaimellisesti totta – valtakunnassa oli yli 80 000 kilometriä päällystettyä tietä. Via Appia on yhä käytössä osittain. Akvedukteja rakennettiin 11 suurta Roomaan yksinään; ne toivat 1000 litraa vettä henkeä kohti päivässä – enemmän kuin monissa nykykaupungeissa. Yhtenäinen hopeadenari ja turvalliset merireitit (laivasto pyyhki Välimeren merirosvot) loivat ensimmäisen globaalin markkinapaikan: viljaa Egyptistä, lasia Syyriasta, silkkiä Kiinasta, viiniä Galliasta.

Rauha antoi mahdollisuuden kulttuuriselle kukoistukselle. Vergilius kirjoitti Aeneidin, Ovidius Muodonmuutokset, Livius Rooman historian. Kreikkalainen filosofia ja roomalainen käytännöllisyys sulautuivat. Provinsseihin perustettiin kaupunkeja roomalaisella ruutukaavalla: Köln, Lyon, Mérida, Londonium. Paikalliset eliitit saivat roomalaisen kansalaisuuden ja toivat oman kulttuurinsa mukaan – syntyi ensimmäinen monikulttuurinen suurvalta.

Pax Romana ei ollut paratiisi

Rajaseuduilla käytiin jatkuvasti sotia barbaareja vastaan. Orjuus oli laajaa, naisilla ja orjilla ei ollut oikeuksia, ja keisarien mielivalta saattoi olla julmaa (Caligula, Nero, Domitianus). Silti suurin osa valtakunnan 60–70 miljoonasta asukkaasta eli elämänsä rauhassa, jota ei ollut koettu vuosisatoihin eikä nähty jälleen vuosisatoihin.

Pax Romana oli ehkä länsimaisen historian pisin yhtäjaksoinen rauhan ja vaurauden kausi. Se loi mallin, jossa laki on kuningasta vahvempi, infrastruktuuri palvelee kansalaisia ja kauppa yhdistää kansoja. Kun tänään ajamme moottoritiellä, juomme kraanavettä tai luotamme siihen, että sopimus pitää, olemme yhä Augustuksen ja hänen seuraajiensa rakentaman maailman perillisiä. Kaksi vuosisataa rauhaa ei ollut täydellistä, mutta se oli riittävän hyvä näyttääkseen, mitä ihmiskunta voi saavuttaa, kun se lakkaa sotimasta itseään vastaan.